Helsingin poliisi puuttui kaivinkoneen puuhiin: ”Tämä ei vain käy päinsä”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vaikka iso osa poliisitehtävistä liittyy liikenteessä ylinopeuksiin, rattijuopumuksiin ja vaaralliseen ajoon, puuttuu poliisi myös toisenlaisiin asioihin tien päällä. Taannoin sakkoja sai kaivinkoneen kuljettaja Helsingissä. Tapauksesta kertoi ylikomisario Dennis Pasterstein X-palvelussa.

Kaivinkoneen kuljettaja teki 24. huhtikuuta töitä vilkkaalla koulutiellä Itä-Pakilassa. Pastersteinin mukaan jalankulkua ei oltu työalueella estetty. Jalankulkua ei myöskään oltu ohjattu turvallisesti työalueen ohi.

– Tämä ei vain käy päinsä, Pasterstein varoitti julkaisussaan.

Kaivinkoneen kuljettajalle koitui liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 16 päiväsakkoa. Pastersteinin raportissa oli mukana poliisin kojelautakameran tallentama video tapauksesta.