Satoja oluttölkkejä levisi tielle – sitten poliisi varoitti keräämästä niitä

Kaliforniassa kulkevalla tiellä nähtiin taannoin tilanne, joka olisi saattanut tehdä varkaan monesta oluenystävästä. Tielle levisi kymmeniä tölkkejä olutta liikenneonnettomuuden seurauksena.

------

Onnettomuus tapahtui Placerin piirikunnassa, jossa sää oli tapahtumahetkellä talvinen. Liukkaalla tiellä ajanut ajoneuvoyhdistelmä kaatui, minkä seurauksena sen lasti levisi tielle. Perävaunu sattui sisältämään Coors-oluttölkkejä.

Poliisin mukaan ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja selvisi onnettomuudesta lievin ruhjein. Osa tiestä suljettiin siivoustöiden ajaksi. Vaikka tielle levinneet oluet epäilemättä kiinnostivat monia, varoitti poliisi, ettei siivouksessa kaivata apua.

– Älkää edes yrittäkö mitään. Alue kyllä siivotaan tölkeistä, poliisin julkaisussa kerrottiin.