Suomen olympiajoukkue on valittu – kisoihin vain muutama viikko

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kesäolympialaiset kilpaillaan Ranskan Pariisissa 26. heinäkuuta ja 11. elokuuta välisenä aikana. Suomea lähtee edustamaan yhteensä 57 urheilijaa. Mitalitoiveet ovat maltilliset.

– Meillä on hieno ja monipuolinen joukko urheilijoita edustamassa Suomea Pariisissa. Urheilijoita on kaikkiaan 14:ssä eri lajissa ja joukkueemme on suurempi kuin kertaakaan vuoden 2000 jälkeen. Tämä on selvä osoitus siitä, että pystymme vastaamaan laajalla rintamalla kansainvälisen vaatimustason haasteisiin. Olemme ylpeitä voidessamme tuoda esille suomalaisen urheilun laaja-alaisuuden ja potentiaalin kansainvälisellä areenalla, Suomen joukkueen johtaja Leena Paavolainen

– Olympialaisiin pääseminen on aina kova juttu ja jokainen kisoihin valittu urheilija on paikkansa ansainnut. Haluamme näillä valinnoilla edistää suomalaisten urheilijoiden uraa ja unelmien tavoittelua. Olemme asettaneet tälle olympiadille Pekingin ja Pariisin kisoihin tavoitteeksi yhteensä 10 mitalia, joten Pariisista tavoittelemme vähintään 2 mitalia, Paavolainen sanoo.

Katso olympiajoukkueen urheilijat tästä.