Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että kaikkia pihan nurkkia ei välttämättä kannata ajaa päältä ajettavalla ruohonleikkurilla. Tukesin mukaan tyypillisin onnettomuus tapahtuu niin, että ajetaan rinteessä tai kaltevalla pinnalla, jolloin ruohonleikkuri kaatuu, kuljettaja putoaa ja jää leikkurin alle.
Onnettomuuksien välttämiseksi rinteet ja kaltevat pinnat kannattaakin leikata muulla tavalla kuin ajettavalla ruohonleikkurilla. Ruohonleikkurin kaatuessa kuljettaja voi jäädä alle ja loukkaantua vakavasti tai jopa menehtyä. Ruohonleikkurionnettomuuksien uhreiksi on joutunut myös pieniä lapsia.
– Jotta onnettomuuksilta vältyttäisiin, koneiden kuljettajien olisi tärkeää tutustua käyttöohjeisiin ja arvioida niiden perusteella, sopiiko oma piha kokonaisuudessaan ajettavaksi päältä ajettavalla leikkurilla. Jos tontilla on rinteitä tai kaltevia pintoja, ne kannattaa leikata muulla tavalla kuin ajettavalla ruohonleikkurilla, sanoo Tukesin ylitarkastaja Kimmo Hakala.