Jessie J kävi rintasyöpäleikkauksessa – koskettava päivitys sairaalasta

Terveys Viihdeuutiset
Toimittaja:

Brittiläinen poptähti Jessie J on jakanut seuraajilleen rehellisen ja rohkean päivityksen rintasyöpähoitojensa etenemisestä. 37-vuotias laulaja kertoi kesäkuun alussa sairastavansa varhaisvaiheen rintasyöpää, ja nyt hän on jo käynyt läpi leikkauksen kasvaimen poistamiseksi.

Jessie J teki nyt koskettavan päivityksen Instagramissa, jonne hän julkaisi itsestään kuvan makaamassa sairaalavuoteessa.

Kuvatekstissä Jessie J kuvasi viimeisten päivien olleen tunteiden vuoristorataa ja kiitti perhettään ja hoitohenkilökuntaa saamastaan tuesta.

Jessie J esiintyi viimeisen kerran ennen hoitojaan Wembley Stadiumilla Lontoossa 15. kesäkuuta ja kertoi yleisölle avoimesti, että kyseessä oli hänen viimeinen keikkansa ennen taistelun aloittamista rintasyöpää vastaan.

Leikkauksen jälkeen hän toipuu kotona yhdessä puolisonsa Chanan Colmanin ja parin kaksivuotiaan pojan, Skyn, kanssa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Terveys, Viihdeuutiset -osioistamme.