Posti lanseeraa aika ajoin ajankohtaisiin teemoihin liittyviä postimerkkejä. Keskiviikkona 6. toukokuuta Posti julkaisee Pride-postimerkin.
Pride-postimerkin on suunnitellut taiteilija ja kuvittaja Eero Lampinen. Postimerkkiä koristavassa kuvassa joukko ihmisiä marssii sateenkaarilipun väreissä.
– Haluamme olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja tuntea kuuluvansa joukkoon, kertoo tiedotteessa Postin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Anna Storm.
Lampinen innostui kutusta suunnitella Pride-postimerkki. Haasteita projektissa aiheutti postimerkin pieni koko.
Lampinen sai inspiraatiota 1960- ja 70-luvun psykedeelisestä kuvituksesta. Ensimmäiset Pride-kulkueet järjestettiin Yhdysvalloissa juurikin 1970-luvulla.
– Eroista huolimatta marssimme kohti yhteistä tavoitetta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi, Lampinen kertoo.
Pride-kuukautta juhlitaan jälleen kesäkuussa. Helsinki Pride -viikko järjestetään tänä vuonna 22.-28. kesäkuuta 2026. Eri paikkakunnilla järjestetään vuoden mittaan omia Pride-tapahtumia. Esimerkiksi Tampereen Manse Prideä juhlitaan 8.-14. kesäkuuta 2026.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten posti, Pride tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.