Selena Gomez avautui mielenterveydestä – näin pitää omastaan huolta

Viihdeuutiset Toimittaja:

Poptähti Selena Gomez on viime aikoina ollut monessa mukana. Hänet on pitänyt kiireisenä oma kosmetiikka-alan yritys Rare Beauty ja näytteleminen suositussa Only Murders in the Building -televisiosarjassa.

Hittisarja jatkaa pitkää uraansa vielä kuudennellekin tuotantokaudelle. Tämän lisäksi Selena meni taannoin naimisiin tuottaja Benny Blancon kanssa, joten hänen elämässään on ollut viime vuosina myös hyviä uutisia.

Hyväntekeväisyyttä ja mielenterveyttä

Rakastuttuaan Benny Blancoon kaksikko alkoi uudelleen herättelemään Gomezin uraa myös poptähtenä. Selena Gomez nähtiin taannoin myös hänen oman Rare Impact Fund -hyväntekeväisyysjärjestönsä tapahtumassa.

Rakastettu poptähti kertoi Access Hollywood -kanavan haastattelussa, että hänen järjestönsä tavoitteena on kerätä 100 miljoonaa dollaria mielenterveystyön tukemiseen. Rare Beauty -meikkibrändin yhteyteen perustettu hanke on kerännyt jo huomattavan summan varoja käytettäväksi hyviin tarkoituksiin.

Selena Gomezin kiinnostus mielenterveystyötä kohtaan on kummunnut henkilökohtaisista kokemuksista. Hän on nähnyt läheistensä kamppailevan mielenterveyden haasteiden kanssa. Sen vuoksi hän haluaa lisätä tietoisuutta ja keskustelua aiheen ympärille.

Haastattelussa Selena Gomez puhui myös siitä miten tärkeää on vaalia omaa hyvinvointia kiireisen elämän keskellä. Hänen mukaansa on tärkeää ympäröidä itsensä ihmisillä, joihin voi luottaa ja joille voi purkaa omaa sydäntään.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.