Netissä pyörii meemi, jossa näytetään vanhan Ladan takapaksin automaattinen avaus. Omistaja potkaisee takaluukkuun ja pompsahtaa ylös. Nykyaikana jalkaa pitää käyttää sensorin lähellä auton alapuolella ja ajoneuvon tavaratilan luukku aukeaa.
Autot ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä valtavasti. Moni aiemmin itsestään selvä varuste on kadonnut uusista autoista kokonaan. Tuoreen brittiläistutkimuksen mukaan osa Z-sukupolven edustajista ei enää tunnista edes perinteistä käsijarrua.
Maailma muuttuu ja termit mukana
Verkkopohjaisen autokauppapaikka Cazoon teettämässä tutkimuksessa 27 prosenttia vuosina 1997–2012 syntyneistä vastaajista ei tiennyt, miten auto pidetään paikallaan ilman nykyaikaista sähköistä pysäköintijarrua. Monille nuorille kuljettajille tuttu ratkaisu on nappia painamalla toimiva järjestelmä.
On hieman eri fiilis lähteä jyrkän mäen taskuparkista ylös kytkintä, kaasua ja käsijarrua käyttämällä. Vedettävä käsijarru on edelleen monessa suomalaisessa liikennekäytössä olevassa autossa. Uusimmissa tilalla on vain nappi.
Samassa kyselyssä selvisi, että peräti 40 prosenttia nuorista ei tunnistanut käsikäyttöistä ikkunaveiviä, jolla auton ikkuna avattiin ja suljettiin ennen sähköikkunoiden yleistymistä.
Lisäksi vain noin kolmannes vastaajista tunnisti vanhojen autojen tuhkakupit. Hieman yli 40 prosenttia osasi nimetä tupakansytyttimen tai sen alkuperäisen käyttötarkoituksen, eli tupakan sytyttämisen.
Autojen suunnittelu on muuttunut valtavasti viimeisten 20 vuoden aikana.
Automaailman muutos on ollut nopeaa. Vielä 1990-luvulla käsijarru, veivattavat ikkunat ja tupakansytytin kuuluivat lähes jokaiseen autoon. Nykyisin monet uudet autot sisältävät enemmän ohjelmistoja, näyttöjä ja sähköisiä järjestelmiä kuin mekaanisia hallintalaitteita.
– Autojen suunnittelu on muuttunut valtavasti viimeisten 20 vuoden aikana, ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka nopeasti tieto vanhoista ominaisuuksista on kadonnut, Cazoon autoasiantuntija Charlie Harvey kuvailee tuloksia.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten auto tai laajemmin samasta aihealueesta Autot -osioistamme.
PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.