Rahansiirtopalvelu MobilePay on kertonut uudesta palvelusta, joka saattaa nostattaa aikuisten kulmakarvoja. MobilePaysta julkaistaan lapsille ja nuorille suunnattu versio.
Nuorten MobilePay on suunnattu 7-14-vuotiaille. Palvelun käyttöön tarvitaan oma pankkitili, soveltuva puhelin, MobilePay-sovellus ja huoltajan lupa.
Norjassa saanut hyvän vastaanoton
Vastaavanlainen versio sovelluksesta on ollut käytössä MobilePayn norjalaisversiossa Vippsissä useamman vuoden ajan. MobilePayn mukaan vastaanotto on ollut hyvä.
– Nuorille voi nyt lähettää rahaa yhtä helposti kuin muillekin perheenjäsenille. Nuoret taas saavat enemmän vastuuta ja vapautta omien taskurahojen käyttöön ja taloustaitojen opetteluun, kertoo tiedotteessa Perttu Kröger, Vipps MobilePayn Suomen maajohtaja.
Lasten ja nuorten versio toimii maksukortin sijaan sähkörahalle. Huoltaja voi lähettää sähkörahatilille esimerkiksi viikkorahan, jota nuori voi puolestaan käyttää esimerkiksi ostosten maksamiseen tai rahan lähettämiseen muille käyttäjille.
Huoltajat voivat aktivoida ja estää eri toiminnallisuudet. Lisäksi he näkevät kaikki nuoren tapahtumat.
Vaatii aina pin-koodin tai biometrisen tunnistautumisen.
– MobilePay vaatii aina pin-koodin tai biometrisen tunnistautumisen ja huoltajat voivat valvoa ja hallinnoida nuoren rahankäyttöä oman sovelluksensa kautta, Kröger kertoo.
MobilePayta käyttääkseen nuoren tulee ladata sovelluskaupasta MobilePay-sovellus ja valita kohti ”Olen alle 15-vuotias”. Huoltaja lisää nuoren omaan sovellukseen, ja vahvistettu tieto huoltajasuhteesta tulee Digi- ja väestövirastosta.
Huoltaja saa aktivointikoodin, joka syötetään nuoren sovellukseen. Myös nuoren toinen huoltaja saa ilmoituksen luodusta MobilePaysta, ja hänkin saa samat hallintaoikeudet.
Nuorten sovellusversiolla voi tehdä rahansiirtoja henkilöille ja vastaanottaa rahaa, siirtää rahaa MobilePay-saldolta omalle pankkitilille, maksaa MobilePay-lyhytnyumeroihin ja QR-koodeihin kassoilla, maksaa matkalippuja, maksaa MobilePay-lippaisiin sekä luoda ja jakaa toivomuslistoja.
Lähde: MobilePay
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten lapset, nuoret, raha euro, älypuhelin tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.