Jokunen vuosi sitten kiersi teoria, jonka mukaan mustekalat ovat saapuneet maapallolle ulkoavaruudesta esimerkiksi meteoriitin mukana jäätyneinä munina. Syyksi perusteltiin se, että niiden hermosto, DNA ja aivojen koko verrattuna muihin selkärangattomiin poikkeaa huomattavasti totutusta.
Nyt yksi tunnetuimmista avaruuselämän etsijöistä on esittänyt oman arvionsa asiasta ja viittaa myös mereneläviin pohdinnoissaan.
Eivät ehkä muistuta lainkaan ihmisiä
Hänen mukaansa mahdolliset muukalaiset eivät välttämättä muistuttaisi lainkaan ihmisiä. Ne voisivat olla ulkomuodoltaan lähempänä esimerkiksi meduusojen kaltaisia olentoja.
Bill Diamond johtaa Yhdysvalloissa toimivaa SETI-instituuttia. Järjestö tunnetaan maailmanlaajuisesti työstään älyllisen avaruuselämän etsimiseksi. Diamond uskoo, että elämää voi esiintyä runsaasti muuallakin maailmankaikkeudessa.
– Uskon ehdottomasti, että avaruusolentoja on olemassa. Elämä on todennäköisesti hyvin yleistä maailmankaikkeudessa, hän sanoi Daily Star -lehden mukaan.
Diamondin mukaan ihmisten on vaikea kuvitella, millaista elämä toisilla planeetoilla voisi olla. Hänen mielestään jotkin maapallon nykyiset eläimet näyttävät jo valmiiksi lähes avaruusolennoilta.
– Meduusat ovat omasta mielestäni hyvin erikoisen näköisiä. Ne näyttävät melkein avaruusolennoilta, hän sanoi.
Meduusat ovat omasta mielestäni hyvin erikoisen näköisiä.
SETI-johtajan mukaan myös planeetan koko vaikuttaisi todennäköisesti siihen, millaisia eliöitä siellä voisi kehittyä. Suuremmilla planeetoilla voimakkaampi painovoima saattaisi suosia tukevampia ja vahvarakenteisempia olentoja. Pienemmillä planeetoilla elämä voisi puolestaan kehittyä kevyemmäksi ja sirommaksi.
Tällä hetkellä tutkijoilla ei ole vahvistettuja todisteita avaruusolentojen olemassaolosta. Viime vuosina kiinnostus aiheeseen on kuitenkin kasvanut, kun tähtitieteilijät ovat löytäneet tuhansia planeettoja muiden tähtien ympäriltä.
Vaikka muukalaisia ei ole vielä löydetty, Diamond suhtautuu mahdollisuuteen optimistisesti. Hän vitsaili myös, että jos avaruusolennot tarkkailevat Maata, ne saattavat vältellä yhteydenottoa ihmiskuntaan.
– Tutkijoiden keskuudessa kiertää vitsi, että kun avaruusalukset lentävät Maan ohi, ne lukitsevat ovensa, koska ihmiset ovat jatkuvasti riitelemässä keskenään.
Lähde: Daily Star
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten alien, meduusa, UFO tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.