Helsingissä juhlitaan parhaillaan Helsinki City Festival -tapahtumaa, jossa on saatu myös odottamaton uusi tähti esintymislavojen ulkopuolelta.
Festivaali on kerännyt tuhannet ihmiset Helsingin jäähalliin ja sen ympäristöön nauttimaan kansainvälisistä tähdistä, joista eräs oli perjantaina iltapäivällä esiintynyt Chamillionaire.
Jenkkiräppäri jäi järjestysmiehen varjoon
Yhdysvaltalaisen räppärin keikalla yleisö kiinnitti yllättäen erityistä huomiota järjestysmieheen, joka valvoi tilannetta lavan edessä. Hän nimittäin tuntui osaavan artistin kappaleet ulkoa, eikä piilotellut sitä yleisöltä.
Lopulta ainakin eturivin yleisö seurasi tätä järjestysmiestä vähintään yhtä aktiivisesti kuin varsinaista esiintyvää artistia.
Nyt tilanteesta leviää verkossa video, jossa järjestysmies nähdään fiilistelemässä Chamillionairen Ridin’-hittikappaletta. Jos jostain niin tästä tunne välittyy helposti katsojalle.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Chamillionaire, Helsinki City Festival tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.