Tuoreen laajan tutkimuskatsauksen mukaan alle kaksivuotiaiden säännöllistä ruutuaikaa tulisi kokonaan välttää. Sen on havaittu liittyvän useisiin terveyteen ja kehitykseen liittyviin riskeihin.
Älypuhelimet, tabletit ja muut digilaitteet ovat jo siinä määrin arkipäivää, että ilman digisovelluksia tai laitteita voi elämä olla paikoin jopa vaikeaa. Valitettavasti yhä pienempi lapsi hahmottaa maailmaa ruudun kautta ja se voi olla tavallisempi osa myös kaikkein pienimpien lasten arkea.
Toistaiseksi kattavin tutkimus aiheesta
Tuoretta tutkimusta kuvaillaan tähän mennessä kattavimmaksi aiheesta tehdyksi tutkimuskatsaukseksi. Yhteistutkimus toteutettiin Leedsin, Leeds Trinityn, Loughborough’n ja Astonin yliopistojen tutkijoiden yhteistyönä. Tutkijoiden mukaan alle kaksivuotiaille ei tulisi tarjota säännöllistä tarkoituksellista ruutuaikaa.
Tutkimuskatsauksen mukaan ruutuaika voi vähentää lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta, fyysistä leikkiä ja kielen kehitystä tukevia tilanteita. Lisäksi sen havaittiin olevan yhteydessä muun muassa univaikeuksiin, silmien terveyteen liittyviin ongelmiin, ylivirittyneisyyteen sekä suurempaan ylipainon riskiin myöhemmällä iällä.
Tutkijat korostavat, ettei tutkimus osoita suoraa syy-seuraussuhdetta ruutuajan ja yksittäisten kehityshäiriöiden välillä. Näyttö viittaa kuitenkin siihen, että säännöllisestä ruutuajasta ei ole alle kaksivuotiaille todettavissa merkittävää hyötyä. Mahdollisia haittoja on sen sijaan useita.
– Tämän on muututtava. Monet vanhemmat opettavat tahtomattaan vauvoja ja pieniä lapsia kehittämään epäterveitä tottumuksia suhteessa näyttölaitteisiin, tutkimuksen toinen johtaja, Leedsin yliopiston media- ja viestinnän vanhempi lehtori Rafe Clayton sanoo.
Tutkimuksen tekijät kehottavatkin viranomaisia arvioimaan nykyisiä suosituksia uudelleen.
Tutkijat ovat huolissaan myös siitä, että digilaitteita käytetään yhä useammin rauhoittamaan itkevää lasta sen sijaan, että lasta lohdutettaisiin tavallisen vuorovaikutuksen avulla.
Tutkimuksen tekijät kehottavatkin viranomaisia arvioimaan nykyisiä suosituksia uudelleen ja lisäämään vanhemmille tarjottavaa ohjausta ruutuajan vaikutuksista. He ehdottavat myös erillistä arviointimallia, jonka avulla voitaisiin tunnistaa perheitä, joissa liiallinen ruutuaika saattaa vaarantaa lapsen kehitystä.
Videopuhelut isovanhemmille tai muut satunnaiset yhteiset ruutuhetket ovat normaali osa monien perheiden elämää, mutta ylimääräistä digiaikaa tulee välttää. Kaikkein tärkeintä vauvan kehitykselle ovat edelleen kasvokkainen vuorovaikutus, leikki, liikkuminen ja riittävä uni, eikä näyttö voi korvata näitä asioita.
Lähde: University of Leeds
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten taapero, taapero poika, taapero tyttö, älypuhelin ja lapset tai laajemmin samasta aihealueesta Terveys -osioistamme.