Poliisi on jälleen varoittanut valepoliisipetoksista. Petossoitot ovat Keskusrikospoliisin mukaan kehittyneet, ja niissä hyödynnetään tunnettujen suomalaispoliisien kasvoja.
Huijauspuheluita on tehty viime aikoina muun muassa poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäen kasvoja hyödyksi käyttäen.
Tutut kasvot herättävät huomiota
Ainakin osassa tapauksista on ilmennyt viitteitä deepfake-, eli syväväärennösteknologian hyödyntämisestä soitoissa.
Rikolliset pyrkivät saamaan videopuheluiden aikana haltuunsa uhrin maksu- tai tunnistautumistietoja. Osassa tapauksista tekijät ovat saaneet uhrin luovuttamaan heille pankkitunnuksensa.
Poliisin tähänastisten tietojen mukaan tapaukset kohdistuvat erityisesti Suomessa asuviin ulkomaalaisiin. Heitä on uhkailtu videopuheluissa erilaisilla virkavallan toimenpiteillä.
Petostapauksissa tyypillistä on pyrkimys aiheuttaa hätääntymistä ja kiireen tunnetta uhrissa. Rikolliset turvautuvat sosiaalisen manipuloinnin keinoihin yhä useammin teknisten hujausten estokeinojen lisääntyessä.
Suomen poliisi ei soita kansalaisille videopuheluita.
Poliisin mukaan epäillyt pyrkivät vetoamaan uhrin tunteisiin kaikista vahingollisimmissa tietoverkkoavusteisten petosten lajeissa. Vahingollisimpiin petosmuotoihin kuuluvat tietojenkalastelu-, sijoitus-, rakkaus- ja dokumenttipetokset sekä toimitusjohtajapetokset.
Vuonna 2025 poliisin rikosilmoituksiin kirjattiin yhteensä 88 miljoonan euron rikosvahinko edellä mainittuihin petosmuotoihin liittyen.
Suomen poliisi ei soita kansalaisille videopuheluita. Google Meet -sovelluksessa on mahdollista estää tuntemattomilta saapuvat yhteydenotot sallimalla vain omilta yhteystiedoilta peräisin olevat puhelut asetuksista.
Poliisi, pankki tai muut lailliset toimijat eivät myöskään koskaan kysy pankki- tai tunnistautumistietoja puhelimen tai videoyhteyden välityksellä. Poliisi kehottaa käyttämään harkintaa aina, kun ulkopuolinen taho pyytää yksityisiä tietoja.
Vastaavista tapauksista on varoitettu aikaisemminkin tänä vuonna. Uutisoimme heinäkuun alussa poliisin tietoon tulleista tapauksista, joissa poliiseina esiintyneet rikolliset kalastelivat yksityisiä tietoja videopuheluiden välityksellä.
Lähde: Poliisi
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Poliisi Suomi tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.