Valoa sääennusteeseen – viikonloppuna myös sateita

Uutiset Toimittaja:

Suomessa on vallinnut kuluvalla viikolla ajankohtaan nähden kolea sää. Lämpötilat nousevat hiljalleen viikonlopun aikana, kertoo Ilmatieteen laitos.

Sää lämpenee vähitellen viikonlopun ja ensi viikon mittaan, ilmenee Ilmatieteen laitoksen 23. heinäkuuta tekemästä ennusteesta.

Saderintama lähestyy

Suomeen on kuitenkin tulossa sateita maan länsipuolella liikkuvan matalapaineen alueen vuoksi.

Säätyyppi on epävakainen ensi viikon alkupuolelle asti erityisesti maan länsi- ja pohjoispuolella.

– Jos sadealueiden reitteihin ei tule suurta muutosta, idässä lämpötila voi nousta viikonloppuna yli 20 asteen. Ensi viikon alkupuolella hellelukematkin ovat idässä mahdollisia, kertoo tiedotteessa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Oskari Rockas.

Vaikka sateet painottuvat lauantain ja sunnuntain aikana maan länsi- ja pohjoisosaan, ovat kuurottaiset sateet mahdollisia viikonloppuna myös idässä.

Sateiden ennustetaan kuitenkin olevan runsaimpia lännessä ja pohjoisessa, ja päivälämpötila jää kyseisillä alueilla pääosin 15 ja 20 asteen välille.

Ennusteisiin liittyy epävarmuutta ensi viikon osalta.

Alkuviikon aikana myös rankat sade- ja ukkoskuurot ovat mahdollisia. Niitä saattaa muodostua idän helteisen ja lännen viileämmän ilman rajapintaan.

Käänne selkeästi lämpimämpään säähän voi tapahtua tulevan viikon puolivälin paikkeilla.

– Ennusteisiin liittyy epävarmuutta ensi viikon osalta, mutta viikon keskivaiheilla voi olla laajalti poutaista ja kesäisen lämmintä, Rockas kertoo.

Lämpötilat ovat olleet kuluvalla viikolla laajalti tavanomaista viileämpiä. Päivälämpötilat olivat monin paikoin jopa poikkeuksellisen tai harvinaisen koleita tiistaina maan eteläosassa ja keskiviikkona maan itäosassa, eikä pohjoisessa ole vältytty hallaltakaan.

Ennusteen mukaan seuraavien viiden vuorokauden päivälämpötilat pysyvät muutamia asteita tavanomaista viileämpinä lännessä ja pohjoisessa. Idässä lämpötila on sen sijaan nousemassa ajankohdalle tavanomaisiin lukemiin.

Lähde: Ilmatieteen laitos

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.