Lahdessa puhkesi viime viikon lauantaina suuri joukkotappelu. Hämeen poliisi epäilee tappelun liittyneen FC Lahden ja HJK:n väliseen jalkapallo-otteluun, joka pelattiin samana päivänä Toolpoint Areenalla.
Poliisi sai lauantaina hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Paasikivenaukiolla puhjenneesta tappelusta, johon oli osallistunut useita ihmisiä. Ensimmäinen ilmoitus asiasta tuli kello 12.11.
Joukkueiden kannattajien yhteenotto
Poliisi epäilee, että tappelijat olivat HJK:n ja FC Lahden kannattajia. Osa tappelijoista oli ollut naamioituneita, ja alueella oli poliisin mukaan heitelty esineitä.
Alueella oli lisäksi sytytetty pyroteknisiä soihtuja. Poliisin käsityksen mukaan tilanne ei ollut etukäteen sovittu.
Poliisi kertoi tuoreeltaan ottaneensa kiinni kymmeniä henkilöitä. Kiinniotettuja epäiltiin alustavasti useasta pahoinpitelystä ja laittomasta naamioitumisesta.
Myöhemmin tutkittaviin rikosnimikkeisiin lisättiin toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito. Rikosnimike liittyy pyroteknisiin soihtuihin.
Suurin osa kiinniotetuista oli Suomen kansalaisia.
Polliisi kertoi lauantaina kello 16.15 kiinniotettujen määrän täsmentyneen 48 henkilöön.
Suurin osa kiinniotetuista oli Suomen kansalaisia, mutta mukana oli myös yksi Liechensteinin, yksi Puolan, yksi Italian ja yksi Itävallan kansalainen.
FC Lahti on sittemmin julkaissut kotisivuillaan tiedotteen, jonka mukaan seura ei hyväksy minkäänlaista väkivaltaa. Seura kertoi tekevänsä yhteistyötä viranomaisten kanssa, jotta väkivaltaisuuksiin osallistuneet henkilöt saadaan vastuuseen teoistaan.
Myös HJK kertoi sivuillaan olevansa tietoinen ennen ottelua tapahtuneista väkivaltaisuuksista. HJK:n mukaan seura ei hyväksy minkäänlaista väkivaltaa ja antaa viranomaisille kaiken mahdollisimman tuen, jotta osalliset saadaan vastuuseen.
Varsinainen ottelu päättyi FC Lahden voittoon luvuin 2-0.
Lähteet: Poliisi, FC Lahti, HJK
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten jalkapallo, Lahti, Poliisi Suomi tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.