Yhdysvaltalainen supermalli ja televisiopersoona Tyra Banks on haastanut Netflixin oikeuteen. Banksin mukaan suoratoistojätin Huippumalli haussa ja tosi-tv:n pimeä puoli -dokumenttisarja antaa hänestä väärän ja harhaanjohtavan kuvan.
52-vuotias Banks tunnetaan erityisesti America’s Next Top Model -ohjelman luojana, juontajana ja päätuomarina.
”Vastauksia irrotettiin asiayhteydestä”
Suomessa ohjelma tunnettiin nimellä Huippumalli haussa. Sarjasta tehtiin myös suomalaisversio ja siitä tuli yksi 2000-luvun tunnetuimmista realitysarjoista.
Banksin mukaan dokumenttisarjan tekijät käyttivät vain noin 16 minuuttia hänen yli kolme ja puoli tuntia kestäneestä haastattelustaan. Kanteen mukaan vastauksia leikattiin, irrotettiin asiayhteydestään ja koottiin uudelleen tavalla, joka tuki ohjelman tekijöiden haluamaa tarinaa.
Banks väittää dokumentin antaneen katsojille virheellisen kuvan siitä, että hän olisi tietoisesti sallinut erään kilpailijan seksuaalisen hyväksikäytön ohjelman kuvauksissa. Haastattelu editoitiin myös siten, että hän olisi kertomansa mukaan edes muistanut tapausta myöhemmin.
Oikeusasiakirjojen mukaan Banks kiistää väitteet jyrkästi. Hänen mukaansa dokumentista jätettiin pois kohtia, joissa hän kertoi muistavansa tapahtumat ja vastasi niihin liittyviin kysymyksiin.
Aiheuttanut hänelle merkittävää henkistä kärsimystä.
Mallin mukaan dokumentin esitystapa on aiheuttanut hänelle merkittävää henkistä kärsimystä sekä vahingoittanut hänen mainettaan. Hän vaatii Netflixiltä korvauksia muun muassa menetetyistä liiketoimintamahdollisuuksista, People-lehti raportoi.
Yleisön luottamus mediaan on laskenut monissa länsimaissa juuri mielipideohjauksen vuoksi. Reuters Instituten tutkimuksessa jopa 67 prosenttia vähän mediaan luottavista vastaajista sanoi syyksi kokemuksen puolueellisuudesta, agendoista tai yrityksistä ohjata yleisön mielipiteitä. Dokumentit mielletään usein tosiasioihin perustuviksi kuvauksiksi todellisuudesta.
Mediatutkimuksessa on puolestaan jo pitkään tiedetty, että pelkästään materiaalin valinta vaikuttaa siihen, millainen tarina katsojalle muodostuu. Haastattelusta voidaan kuvata tunteja materiaalia, josta lopulliseen ohjelmaan päätyy vain muutama minuutti.
Netflix ei ole toistaiseksi kommentoinut oikeusjuttua julkisuudessa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Netflix, Tyra Banks tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.