Oikeudenkäynnit muuttuvat – todistelut jatkossa videolle

Uutiset Toimittaja:

Oikeudenkäynnin videotallennusta koskevaan lakiin tulee Suomessa muutos. Uusi lainsäädäntö astuu voimaan 1. lokakuuta 2026.

Uuden lain voimaantulon jälkeen uusissa aloitettavissa pääkäsittelyissä suullisesta todistelusta tehdään kuva- ja äänitallenne, kertoo Tuomioistuinvirasto.

Videoitu todistelu voidaan käyttää myöhemmin

Hovioikeus ja korkein oikeus ottavat mahdollisessa muutoksenhaussa todistelun lähtökohtaisesti vastaan tältä tallenteelta. Todistajia tai muita oikeudenkäynnissä kuultavia henkilöitä ei enää kutsuta paikalle esittämään kertomustaan uudelleen, Tuomioistuinvirastosta kerrotaan.

Uudistuksen tavoitteena on parantaa näytön arvioinnin oikeellisuutta, tehostaa muutoksenhakumenettelyä sekä vähentää muutoksenhausta asianosaisille ja todistajille aiheutuvia kustannuksia sekä muuta haittaa.

Uudistuksella pyritään lisäksi vahvistamaan hovioikeiden roolia käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta kontrolloivana tuomioistuimena siirtämällä oikeudenkäynnin painopistettä enemmän käräjäoikeuteen.

Uudistuksen käytännön toteutus on edellyttänyt tallennusmahdollisuuden toteuttamista käräjäoikeuksissa. Lisäksi se on edellyttänyt tallenteiden katselumahdollisuutta hovioikeuksissa sekä uutta järjestelmää tallenteiden hallintaan.

Videotallenteet on tarkoitettu ensisijaisesti muutoksenhakua varten.

Tallennusjärjestelmien edellyttämät laiteasennukset on Tuomioistuinviraston mukaan tehty kaikkiin käräjä- ja hovioikeuksiin sekä korkeimpaan oikeuteen. Lisäksi tuomioistuinten henkilöstöä on koulutettu käyttämään uutta järjestelmää.

Käräjäoikeudessa kuvattavat videotallenteet on tarkoitettu ensisijaisesti muutoksenhakua varten. Kuvattu tallenne voidaan antaa muussa tarkoituksessa vain tuomioistuimessa nähtäväksi.

Kuva- ja äänitallenteesta on mahdollista erottaa ääniraita. Se voidaan luovuttaa myös tuomioistuimen ulkopuolelle.

Tuomioistuinviraston mukaan tallennetta katsomaan saapuvalla ei saa olla katsomisen aikana käytössään välineitä, jotka mahdollistaisivat materiaalin tallentamisen. Tuomioistuimen turvatarkastajalla on oikeus tarkastaa tallennetta katsomaan saapuva henkilö ja hänen mukanaan olevat tavarat varmistaakseen, ettei tallentamiseen soveltuvia välineitä ole mukana.

Lähde: Tuomioistuinvirasto

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.