Linja-autoliikennettä harjoittava OnniBus on uudistanut opiskelijoille suunnattuja lippujaan. Jatkossa uusilla sarjalipuilla voi matkustaa esimerkiksi Helsingin ja Tampereen välillä jopa 5,50 eurolla suuntaansa.
OnniBus kertoo tuoneensa markkinoille uusia opiskelijahintaisia sarja- ja kausilippuja, joilla se pyrkii vastaamaan opiskelijoiden keskuudessa syntyneeseen kysyntään.
Opiskelijoille sarjalippu ja kausilippu
Uusien tuotteiden taustalla on taannoin toteutettu opiskelijakysely, jonka tuloksista kävi selville, että merkittävä osa suomalaisista opiskelijoista on joutunut vähentämään matkustamista taloudellisista syistä. Vastanneista 78 prosenttia kertoi matkustavansa yleensä tapaamaan perhettään ja 71 prosenttia matkusti tapaamaan ystäviään.
Opiskelijakyselyyn vastanneista peräti 62 prosenttia kertoi, että heidän taloudelliset mahdollisuutensa matkustamiseen ovat heikentyneet huomattavasti kahden viime vuoden aikana. 22 prosenttia vastanneista kertoi joutuvansa tinkimään matkustamisesta ja muusta vapaa-ajasta, jotta heidän rahansa riittäisivät välttämättömiin arjen menoihin.
Tilanteeseen vastaamaan OnniBus tuo markkinoille edullisen opiskelijasarjalipun, joka sisältää kymmenen matkaa. Lippu on voimassa 100 päivän ajan ensimmäisestä matkasta. Reilussa kolmessa kuukaudessa lipulla voi siis matkustaa viisi edestakaista matkaa.
Kymmenen matkan sarjalippu Helsingin ja Tampereen välillä maksaa 55 euroa, ja samaan hintaan myydään myös Helsingin ja Lahden sekä Oulun ja Rovaniemen väliset sarjaliput. Helsingin ja Turun välinen 10 matkan sarjalippu maksaa 79 euroa samoin kuin Helsingin ja Jyväskylän välinen sarjalippu.
Lisäksi yhtiö ottaa käyttöön opiskelija-alennukset.
OnniBus lanseeraa myös opiskelijakausilipun, joka on voimassa 30 päivän ajan. Lisäksi yhtiö ottaa käyttöön opiskelija-alennukset, joiden suuruus vaihtelee. Esimerkiksi Lapin sisäisillä reiteillä opiskelija-alennus on jopa 50 prosenttia. Opiskelijahintaiset kertaliput tulee ostaa yhtiön verkkokaupassa tai sovelluksessa.
Lähteet: OnniBus
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten linja-auto, Onnibus tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.