Vanhojen ja uusien hittikappaleiden erilaisten remix-versioiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Olipa kyse sitten vanhojen klassikkoelokuvien ikivihreistä tunnussävelmistä tai viimeisimmästä Top 10 -hitistä, voi olla varma, että joku on muokannut kappaleen uuteen uskoon esimerkiksi tanssilattialle sopivaksi.
Walt Disney -yhtiö haluaa olla ajassa mukana, ja niinpä Mikki Hiiren kotistudio onkin hypännyt remix-kelkkaan mukaan. 22. huhtikuuta levykauppoihin ilmestyy virallinen remix-levy, jossa Disney-yhtiön klassikkoelokuvissa kuullut ikimuistoiset kappaleet on sovitettu uudelleen elektronisen tanssimusiikin muotoon.
DCONSTRUCTED-levyllä kuullaan muun muassa elokuvien Leijonakuningas, Ihmeperhe, Prinsessa Ruusunen ja Dumbo -elokuvien kappaleita, joiden remix-versioista vastaavat muun muassa Kaskade, Avicii ja Armin van Buuren.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Armin Van Buuren, Avicii tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.