Isä teki tsemppivideon taistelusta syöpää vastaan

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Nykypäivänä on todella helppoa tuottaa ja julkaista omaa kuva- ja videomateriaaliaan netissä. Tämän johdosta maailmalla julkaistaan päivittäin upeita tuotoksia, joihin on saatu tallennettua huikeita tunteita. Nyt ihastuttaa erään isän tekemä inspiraatiovideo.

YouTube
YouTube

Eye of the Tiger -kappaleen tahtiin kulkevan videon sanomana on selvitytyminen. Tuotoksen takana on irlantilainen Darren Mulleru, joka sai vaimonsa Daniellen kanssa ensimmäisen lapsensa viime joulukuussa, Huffington Post kertoo. Tuoreiden vanhempien onnea varjostaa kuitenkin se, että Darren sairastaa haimasyöpää.

Pariskunta oli saanut uutiset syövästä Daniellen ollessa raskaana. Nyt Darren on julkaissut videon, jonka hän toivoo voivansa näyttää tyttärelleen tämän ollessa vanhempi. Miehen haaveena on, että muut saavat tuotoksen avulla voimaa taisteluun syöpää vastaan.