Basic Element -tähti loukkaantui – bileet peruttu

Suosittu ruotsalainen eurodance-yhtye Basic Element julkaisee 29. huhtikuuta uuden The Truth -albuminsa. Bändin oli määrä saapua tänään Suomeen levynsä virallisiin julkaisjuhliin, mutta vierailu on viime hetkellä peruuntunut loukkaantumisen takia.

------

Yhtyeen nykyisen kokoonpanon, Peterin, Andreaa ja Jonasin, piti vierailla tänä iltana omissa juhlissaan Helsingin DTM-ravintolassa. Bändin keulahahmo Peter Thelenius kuitenkin loukkaantui eilen illalla, joten hän ei pääse Suomeen. Samalla yhtyeen juhlat ja esiintyminen jouduttiin perumaan. Alustavien tietojen mukaan Peter teloi jalkansa.

– Keikka joudutaan valitettavasti peruuttamaan myöhään tiistai-iltana sattuneen tapaturman johdosta. Ilmoitamme yksityiskohdista, kunhan tilanne tarkemmin selviää. Pahoittelut kaikille. Tapaturmille emme kuitenkaan voi elämässä mitään, Primetime Musicin Vesa Vähäsarja kertoi.