Peuran erikoinen pikavisiitti – kävi nuolaisemassa kameraa

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Ihmiset pääsevät tutustumaan villieläimiin luontoretkillä tai eläinpuistoissa. Osa lajeista on kesyyntynyt asutuksen lähellä hieman liiankin hyvin ja eläimet saattavat paljastua erittäin tuttavallisiksi ja uteliaiksi. Nälkä lienee yleisin syy mikä ajaa eläimiä ihmisten läheisyyteen.

YouTube
YouTube

Eräs nuori peura kiinnostui ihmisen käsissä olleesta kamerasta niin paljon, että päätti mennä mahdollisimman lähelle linssiä. Koska hajuton kamera ei antanut eläimelle tarpeeksi vihjeitä siitä, onko se kenties jotain syötävää, päätti eläin vielä varmuuden vuoksi lipaista kameran linssiä pitkällä kielellään. Kamera ei ilmeisesti ollutkaan niin herkullinen kuin peura toivoi, ja eläin jatkoi matkaansa naapurin pihaa kohti.

Kerroimme taannoin peurasta, joka änkesi pariskunnan piknikille mukaan. Se ei pelännyt ihmisiä lainkaan, ja hieroi sarviaan piknikillä olleeseen mieheen. Ylikesyistä peuroista saattaa olla haittaa puutarhoille ja ne voivat aiheuttaa vaaratilanteita liikenteeseen.

PÄIVITYS: Video korjattu.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.