Nettimuusikoiden mahdollisesti parhaaseen antiin lukeutuvat videot, joissa erilaisia tunnettuja kappaleita esitetään levykeasemien avulla. Olemme aikaisemmin kertoneet esimerkiksi Simon & Garfunkelin The Sound of Silence -hitistä tehdystä cover-versiosta, joka esitettiin diskettiasemilla ja kovalevyillä.

Tuoreella videolla erikoisen käsittelyn saa suomalaisen Daruden jättihitti Sandstorm vuodelta 1999. Youtube-käyttäjä MrSolidSnake745:n videolla kahdeksan levykeasemaa soittaa omalla tavallaan Sandstorm-kappaletta tehden hittikappaleesta kirjaimellista konemusiikkia. Mikä parasta, uusi versio muistuttaa hämmästyttävän paljon alkuperäistä versiota.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Darude tai laajemmin tästä aihealueesta Digi, Viihdeuutiset -osioistamme.
.