Amerikkalaisjulkkis Nicole Coco Austin tunnetaan pääsääntöisesti siitä, että hän on räppäri Ice-T:n vaimo. Pariskunta tähditti aikoinaan omaa Ice Loves Coco -ohjelmaa, mutta he ovat sittemmin suuntautuneet muihin projekteihin. Ohjelmaa ehdittiin näyttää kolme tuotantokautta.
Nyt Coco on parhaillaan lomailemassa räppärimiehensä kanssa Barbadoksella, jossa he nautiskelivat eilen suppailun merkeissä. Molemmat kelluivat laudalla uima-asussa, mutta erityisesti Coco herätti huomiota teutaroidessaan laudalla ja valtavien pakaroidensa pilkottaessa rannalle saakka.
Palos Verdesissä Kaliforniassa syntynyt Coco on päätynyt viihdebisnekseen muodokkaan vartalonsa ansiosta. Hänen vanhempansa tapasivat Bonanza-sarjan kuvauksissa. Tähdellä on myös Kristy-niminen sisko, jonka kanssa hän on otattanut kuumia yhteiskuvia. Mallina ja näyttelijättärenä tunnetun Cocon kuuluisampi puolisko lienee kuitenkin rap-maailman legenda Ice-T, joka on ollut naisen aviomies jo 13 vuotta.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Nicole Coco Austin tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
