Kohuväite: Kanye West ja Rihanna yhdessä?

Viihdeuutiset Toimittaja:

Viime aikoina ahkeran juhlimisensa merkeissä otsikoissa usein ollut Rihanna on nyt joutunut uuden suhdekohun keskipisteeksi. Vain muutama päivä sitten hänen väitettiin seurustelevan hiphop-tähti Draken kanssa, mutta mies kiisti suhteen.

Nyt Rihanna kun kuvattu New Yorkissa poistumassa Kanye Westille kuuluvasta asunnosta, minkä johdosta viihdelehdet epäilevätkin supertähdillä olevan jonkinlaista vispilänkauppaa keskenään. Poistuessaan Rihanna oli sonnustautunut näyttävään pieneen mustavalkoiseen mekkoon ja korkeaan kampaukseen. Katso kuva tästä.

Uusia suhdehuhuja on nostattanut myös tieto siitä, että Kanye West erosi äskettäin malli-tyttöystävästään Amber Rosesta, joka julkaisi pariskunnan bilekuvia Twitter-blogissaan. Eron syyksi kerrottiin kuitenkin kuvien sijaan pettäminen, sillä Amber oli lehtitietojen mukaan pettänyt Westiä hiphop-tähti Cassidyn kanssa. Nainen on kuitenkin kiistänyt edes tuntevansa kyseisen artistin.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.