Yhdysvaltalainen poptähti näyttelijätär Hilary Duff muistetaan parhaiten roolistaan Lizzie McGuire -televisiosarjassa. Viime vuosina Duff on viettänyt hieman hiljaiseloa julkisuudessa, mutta taannoin hän teki paluun musiikin pariin Chasing the Sun -singlen myötä.


Nyt Hilary Duff on yllättänyt tyrmistyttävällä hiustyylillään. Hänet kuvattiin nimittäin poistumassa kampaajalta turkoosinvärisissä hiuksissa.
27-vuotias Hilary Duff erosi taannoin aviomiehestään, NHL-pelaaja Mike Comriesta. Pariskunnalla on yhteinen Luca-poika, joka syntyi vuonna 2012. Texasissa varttunut Duff nousi jo teini-iässä julkisuuteen. Entinen lapsitähti on nähty lukuisissa elokuvarooleissa, mutta useimmat muistavat hänet parhaiten Lizzie McGuire -sarjan nimikkohahmona.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Hilary Duff tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.