Koirien riemulla ei rajaa – talviturkki sai kertaheitolla kyytiä

Viihdeuutiset Toimittaja:

Aurinkoiset kelit olivat houkutelleet ihmiset ulkoilemaan koiriensa kanssa Saksassa. Veden äärelle saapuneet koiranomistajat pian havahtuivat siihen, että koirat innostuivat telmimään vedessä. Eräs koiranomistaja on kuvannut talviturkin kastamisesta hauskan videon.

Vaikka vesi oli vielä kylmää, ei se estänyt riehaantuneita koiria säntäilemästä veteen. Koira toisensa jälkeen uskaltautui veteen leikkimään. Vaikutti siltä, että viileä vesi antoi koirille virtapiikin ja niiden täytyi juoksennella ympäriinsä uimisen jälkeen, jotta niille tulisi jälleen lämmin.

Kaikenkarvaiset koirakaverukset kävivät joukolla kastamassa talviturkkinsa. Voi olla, että Suomessa koirien ja omistajien talviturkin kastamisessa vierähtää vielä tovi.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.