Eroottisille e-kirjoille myyntikielto ennen iltakymmentä

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Eroottinen kirjallisuus on ollut viime aikoina nosteessa E.L. Jamesin Fifty Shades of Grey -bestsellerin ja sen elokuvaversion vuoksi. Saksassa elektronisia kirjoja myyvät tahot saattavat kuitenkin joutua vaikeuksiin, mikäli he myyvät eroottiseksi luokiteltuja romaaneja ennen iltakymmentä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Jo vuonna 2002 säädetty, Jugendmedienschutz-Staatsvertrag -nimen saanut laki määrittelee e-kirjat samaan kategoriaan kuin elokuvatkin. Aikuisviihteeksi luokiteltavien elokuvien myynti on kielletty maassa ennen iltakymmentä, mutta e-kirjojen tapauksessa lain noudattamista ei ole juurikaan valvottu.

The Next Web -sivuston mukaan Saksassa on noussut kohu Schlaughgeluste, eli sukkahousuhimot, -nimisen muistelmateoksen julkaisusta. Kirja sisältää tarkkaan kuvailtuja seksikohtauksia, ja alaikäisten pelätään pääsevän romaaniin helposti käsiksi e-kirjan muodossa.

Kohun myötä alaikäisille harmilliseksi luokiteltua mediaa valvova valtion järjestö on vaatinut, että myös eroottisten e-kirjojen myyntiä aletaan säätelemään tarkemmin. Lain mukaan ennen kello 22 tapahtuvasta eroottisen e-kirjallisuuden myynnistä voi rapsahtaa jopa 50.000 euron arvoinen sakkorangaistus.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.