Pikkupoika otti kaupan leluhyllyn haltuun: ”Kaikki on minun”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Lasten kanssa voi olla välillä hankala mennä ostoksille. Lelu- ja karkkihyllyn kohdalla lapsi voi saada yllättäviä mielihaluja eikä välttämättä ymmärrä, että kaikkea haluamaansa ei voi saada ja kaikki kaupassa maksaa. Erään pikkupojan ei tarvinnut kuitenkaan ostaa mitään kaupasta, koska kaikki oli jo hänen.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

YouTube-videolla nähdään hauska tilanne, kun isä on ollut poikansa kanssa kaupassa. Isä on alkanut kuvaamaan poikaansa videolle, kun hän on työntänyt lasta ostoskärryissä pitkin leluhyllyjä. Pojan reaktio näkemiinsä leluihin oli todella hellyttävä, sillä oli sanomattakin selvää, että lapsi haluaisi kaiken näkemänsä.

Poika otti koko leluhyllyn nopeasti haltuunsa ja väitti kaikkea näkemäänsä omakseen. Isä ei voinut olla nauramatta kun poika osoitti houkuttelevia lelupakkauksia yksi kerrallaan ja sanoi päättäväisesti lelujen olevan hänen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.