Googlen kuvaaja matkusti 500 000 kilometriä Thaimaassa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Hakukonejätti Google on laajentanut Street View -palveluaan myös rakennusten sisätiloihin ja moni onkin veikannut, että internetin valtiaan tavoitteena on saattaa kaikki maailman julkiset paikat karttapalvelunsa piiriin.

Katuja ja maisemia kuvaavat henkilöt joutuvat näkemään todellista vaivaa maailman eri kolkkia kuvatessaan. Yksi kuvaajista on kolmiottelija Panupong Luangsa-ard, joka on kävellyt kamerareppu selässään 500 kilometriä Thaimaan maisemissa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Mies on matkustanut kuvaustehtävissä yhteensä 500.000 kilometriä, jotta nojatuolimatkailijat voisivat katsella kotikoneensa näytöiltä Thaimaan historiallisia paikkoja ja nähtävyyksiä.

Mashable-sivusto kertoo, että miehen kuvaustyö on kestänyt jo kaksi vuotta. Hänen selässään oleva reppu painaa 18 kiloa, ja työpäivät määräytyvät kameran akun keston mukaan. Virtaa riittää keskimäärin 6-8 tunniksi kerrallaan. Panupongin kuvausmateriaalia pääsee tutkimaan Google Mapsin Street View -ominaisuuden kautta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.