Urheiluhistorian suurimman seksikohun aiheuttaja Tiger Woods piilottelee edelleen medialta, ja hänen uskotaan majailevan tällä hetkellä New Yorkissa Donald Trumpin hotellissa. Hänen vaimonsa Elin Nordegren on sen sijaan näyttäytynyt julkisuudessa usein.
Uudenvuoden aikoihin Nordegren bongattiin laskettelulomalta Sveitsissä, mutta nyt hän on ehtinyt jo palata takaisin Yhdysvaltoihin. Vaimo kuvattiin nimittäin eilen pariskunnan Floridassa sijaitsevan kodin edustalla. Harmaasiniseen villapaitaan pukeutuneella Elinillä ei ollut Tigerin vihkisormusta nimettömässään.
Viime viikolla Elin Nordegrenin ystäväpiirin väitettiin paljastaneen, että vaimon kiikarissa on vähintään 300 miljoonan dollarin erorahat mieheltään. Samojen lähteiden mukaan vaimo olisi jo lopullisesti päättänyt avioerosta. Näitä tietoja ei kuitenkaan voitu vahvistaa virallisista lähteistä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.