Battlefield 2 (PC)

Pelit · Stara.fi

Menestyksekkään Battlefield 1942 -taistelupelin perinteitä jatkaa nyt Battlefield 2, jossa on siirrytty maailmansodasta ja Vietnamista 2000-luvulle. Sotimassa ovat Yhdysvallat, Kiina ja Lähi-idän ryhmittymä. Perusajatukseltaan peli on valtausta, eli tarkoitus on vaihtaa vihollisen lipun tilalle oma lippu ja puolustaa sitä.

Nyt erilaisia aseita, kuten raskaita konekivääreitä ja panssarintorjuntaa löytyy aiempaa enemmän kentältä, joten panssariajoneuvokaan ei ole turhauttavan ylivoimainen vastustaja – päinvastoin. Myös ajoneuvoja on saatavilla aiempaa enemmän, joten pitkienkin matkojen taittaminen sujuu nopeasti. Henkilökohtaisilla aseilla ei vihollista kovin kaukaa ammuta, sillä pitkän matkan tarkkuus on huono, kuten todellisuudessakin.

Pelaaja voi valita edustamansa osapuolen lisäksi myös erikoisalansa. Hän voi olla pioneeri, lääkintämies, ammusmies, tarkka-ampuja, jne. Lääkintämies voi antaa jopa sydänhierontaa defibrilaattorilla, joten menehtynytkin pelaaja voidaan pelastaa, kunhan toimitaan nopeasti. Sähköiskulla voi myös surmata vihollisen.

Erilaisia pelikenttiä on valittavissa kaupunkisodasta aavikkoon. Varsinkin kaupunkisodassa tunnelma tiivistyy hienosti, mutta myös ns. Irakin maisemissa tunnelmaan pääsee helposti.

Moninpelissä komentaja voi tilata mm. satelliittikuvan vihollisen joukkojen sijainnista ja käskyttää koko tiimiä. Oikean sodan tunnelma on siis ehkä lähempänä kuin koskaan aiemmin pelimaailmassa. Moninpelissä menehtymisen jälkeen pelikentälle palaaminen onnistuu ryhmänjohtajan viereen, joten pitkiä paluumatkoja etulinjaan ei välttämättä tule.

Battlefield 2 -pelissä voi nauttia myös erittäin laadukkaasta sinkkupelistä. Tekoälyn ohjaamat ”pelaajat” ovat erittäin aidon tuntuisia eikä niitä välttämättä heti uskoisi koneen ohjaamiksi. Yksinpeli-moodissa on hyvä harjoitella aseiden ja kulkuneuvojen käsittelyä.

Pyöriäkseen peli tarvitsee kunnon vääntöä koneelta. Tavallista tehokkaammallakin koneella peli jumiutui latausvaiheessa muutaman kerran kokonaan ja jumiutti samalla koko koneen. Syylliseksi veikataan erittäin raskasta GameSpy-softaa. Itse peli pyöri kuitenkin kohtalaisesti 1280 x 800 resoluutiolla. Näppiksen alla kehräsi Pentium M725 gigan muistilla. Näyttöä pyöritti Radeon 9700 128 muistilla.

Plussat



+ Upea grafiikka ja tarkka mallinnus



+ Äänimaailman realistisuus



+ Aseiden ja kulkuneuvojen monipuolisuus

Miinukset



– Kenttiä olisi saanut olla enemmän



– Pienetkin esteet pysäyttävät ajoneuvot



– Raskas pyörittää varsinkin GameSpyn kautta

Pisteet 4/5