Supertähden miljoonan korut varkaille – autosta!

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suosittu r&b-tähti Usher taitaa olla rahoissaan, sillä tänään julkaistun tiedon mukaan hänen autoonsa murtautuneet saivat varsin hulppean saaliin – nimittäin miljoonan dollarin edestä koruja. Supertähti väittää, että hänen autoonsa murtauduttiin joulukuussa ja että takapenkiltä katosi huima omaisuus.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Tapaus sattui Atlantassa 14. joulukuuta, kun Usher ja hänen ystävänsä olivat vierailemassa AT&T-puhelinkaupassa. Samaan aikaan Usherin GMC Yukon -maasturiin murtauduttiin ja varkaat ottivat mukaansa kaiken irti lähteneen. Artistin tekemän rikosilmoituksen mukaan varkaiden matkaan lähti hänen hankkimiaan joululahjoja sekä myös henkilökohtaista omaisuutta.

Kadonneen omaisuuden joukossa oli muiden muassa 50.000 dollarin turkki, tietokone sekä kaiken kukkuraksi miljoonan dollarin arvoiset korut. Saaliiksi saadussa tietokoneessa oli Usherin antamien tietojen mukaan hänen vielä julkaisematonta musiikkiaan. Todistajana tapauksessa on AT&T-kaupan myyjä, joka ei kuitenkaan uskaltanut kommentoida asiaa siitä uutisoineelle People-lehdelle.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.