Aikuisviihdetähti tuli uskoon – näin kävi hänen uralleen

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Newyorkilainen Crystal Bassette oli kolme vuotta sitten suosittu aikuisviihde-elokuvien näyttelijä. Nainen esiintyi yli sadassa eroottisessa filmatisoinnissa tienaten arviolta 300.000 dollaria vuodessa. Hänen kymmenen vuotta kestänyt aikuisviihdetähden ura vaihtui pastorin ammattiin uskoon tulemisen myötä.

– Tein aikuisviihdettä pelkästään rahan takia, Fultonin pikkukaupungissa nykyään pastorina työskentelevä Bassette kertoo Barcroft TV:n haastattelussa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Jumalan elämäänsä löytänyt nainen inhosi aikaa, jolloin hän esiintyi kameran edessä alasti. Vaikka hän tienasi sievoisia summia rahaa, ei hän koskaan sopeutunut muoviseen rooliinsa. Bassettella oli hulppeat puitteeet elämässä, mutta silti hän ei ollut sisimmässään onnellinen. Lopulta auto-onnettomuuteen joutuminen muutti elämän suunnan.

Sadassa alan elokuvassa esiintynyt nainen on nyt löytänyt kaksi rakkautta: Jumalan ja nykyisen aviomiehensä David Bassetten. Kaksikko tekee saarnatyötä ja haluaa näyttää esimerkillään, että elämälle voi löytää oikean suunnan ilman menneisyyden häpeää.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.