Näin voit hyödyntää pääsiäismunien yllätyslelut – 9 tapaa listattiin

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Ammattijärjestäjä Ilana Aalto on perehtynyt kotien tavarapaljouden hillitsemiseen ja järjestelemiseen. Paikka kaikelle -sivustolla jaetaan ohjeita pääsiäismunista tulevien yllätysten kierrättämiseen, hyötykäyttämiseen ja pois heittämiseen.

Monissa lapsiperheissä hukutaan pääsiäisen aikana yllätysmunien sisältä tuleviin pikkuesineisiin ja muovisiin koteloihin. Paikka kaikelle -sivusto vinkkaa nyt yhdeksän tapaa antaa keräilyleluille ja koottaville pikkuesineille uuden elämän. Osa perheistä ryhtyy keräilemään esineitä, ja niitä voi myös myydä nettikirppareilla ja sosiaalisessa mediassa.

Pikkuesineet voi asettaa koristeeksi tai liittää muihun leikkeihin mukaan esimerkiksi nukkekodin rekvisiitaksi. Pääasia on, että pikkuleluja säilytetään niille varatussa paikassa, joka voi olla pieni purkki tai laatikko. Siten lelut eivät loju ympäriinsä aikuisten jalkapohjien alle eksyvinä ansoina.

Muovikrääsää voi hyödyntää myös askartelussa ja niiden avulla voi tehdä koruja, asetelmia tai vaikkapa kransseja. Muovikuorista saa helposti kissojen leluja tai säilytysrasioita pikkuesineille. Yllätysmunien sisällä olevia koteloita voi hyödyntää myös matkoille lähtiessä vaikkapa lääkerasioina. Leluja voi toki lahjoittaa niitä tarvitseville pelinappuloiksi, geokätköihin piilotettaviksi tai reippauspalkinnoiksi.

Muovilelut voi viedä muovinkeräyspisteisiin tai lajitella polttojätteisiin. Helpoin tapa lienee se, että perheissä syödään suklaat suklaana ja jätetään pikkuleluja sisältävät yllätysmunat kaupan hyllylle. Muovijäte on yksi maailman kiperimmistä ongelmista.

https://www.instagram.com/p/BSsoGfEjdGw/