Roman Polanskilla toinenkin teiniuhri?

Maineikas elokuvaohjaaja Roman Polanski pidätettiin viime vuonna hänen matkustaessaan Sveitsiin. Syynä oli peräti 30 vuotta vanha amerikkalainen pidätysmääräys, joka annettiin aikanaan 13-vuotiaan tytön raiskauksen takia.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Yhdysvaltoihin matkustamista pidätysmääräyksen takia 1970-luvun lopusta saakka välttänyt ohjaaja istuu edelleen vankilassa Sveitsissä ja odottaa luovuttamista Yhdysvaltoihin ja siellä järjestettävää oikeudenkäyntiä. Nyt hänen tilanteensa on mahdollisesti muuttumassa entistäkin synkemmäksi, sillä brittiläinen naisnäyttelijä väittää Polanskin käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväkseen naisen ollessa 16-vuotias teinityttö.

42-vuotias Charlotte Lewis väittää, että elokuvaohjaaja syyllistyi hyväksikäyttöön tavatessaan tytön Pariisissa vuonna 1982. Lewis kertoi asiasta eilen Los Angelesissa järjestämässään tiedotustilaisuudessa, TMZ raportoi. Neljä vuotta hyväksikäytön jälkeen Charlotte Lewis nähtiin sivuosassa Polanskin Pirates-elokuvassa. Amerikkalainen syyttäjä on nyt ottanut syytökset tosissaan ja tavannut naisen Los Angelesissa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.