Skotlantilainen laulajatähti Sandi Thom oli vielä alkuvuodesta menossa naimisiin kihlattunsa kanssa. Hän ilmoitti kuitenkin yllättäen helmikuussa, että hääsuunnitelmat oli toistaiseksi unohdettu. Syyksi Thom kertoi halunsa keskittyä pääasiassa uraansa.
Nyt Sandi Thom on kuitenkin palannut asiaan ja korjannut aikaisempaa lausuntoaan. Hän paljasti, että julkisuuteen kerrottu syy oli tekaistu, ja että todellisuudessa hänen kihlattunsa Jake Field oli perunut häät vain viikkoja ennen pariskunnan suunniteltua hääpäivää.
– Olin jo ostanut hääpuvun, mutta elämä heittää eteen odottamattomia yllätyksiä. Se oli elämäni suurin shokki. En koskaan edes ajatellut että olisimme joskus eroamassa Jaken kanssa. Minulla on hääpuku edelleen tallessa. Tämä ei ole ollut helppoa. Syynä oli ehkä se, että me olimme koko ajan yhdessä. Se oli kuin kaksi viereikkäin kasvavaa puuta, jotka taistelevat omasta elintilasta, Sandi Thom kertoi Daily Record -lehdelle.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.