Latinotähti Paulina Rubio ei ole vielä saavuttanut jättimäistä suosiota, mutta hänen musiikkinsa on toki soinut myös Suomen radioaalloilla. Viime aikoina hän on tehnyt itseään tunnetuksi aiempaa voimallisemmin ja poseerannut myös paparazzikuvissa.
Paulina Rubio yllätti taannoin faninsa esiintymällä konsertissaan rohkeassa asussa, joka olisi hyvinkin voinyt olla peräisin aikuisviihteeseen keskittyneestä kaupasta. Linjamuutos nosti hänet kertaheitolla otsikoihin, joten tempaus taisi onnistua hyvin. Muutama viikko sitten Paulina kertoi olevansa raskaana, ja nyt poppari on kuvattu bikineissä hänen lomaillessaan Espanjassa vauhdilla pyöristyvän masunsa kanssa. Katso kuvat tästä.
38-vuotias meksikolaissyntyinen Paulina Rubio levyttää sekä englanniksi että espanjaksi. useaan otteeseen Latin Grammy ja Grammy -ehdokkaana ollut kaunotar on julkaissut urallaan lukuisia albumeja. Läpimurtonsa hän teki vuonna 2000 albumillaan Paulina. Sittemmin hänen levynsä ovat myyneet timanttia ja platinaa lukuisissa maissa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.