Seksikohtaukset jättänyt Sinkkuelämää-tähti: ”Fanit tulevat pettymään!”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Ensi viikolla Suomessakin viimein ensi-iltansa saavan Sex And The City 2 -elokuvan naistähti Kim Cattrall on nykyisin jo 53-vuotias nainen. Sinkkuelämää-televisiosarjaan liittyvässä elokuvassa hänet nähdään useita kertoja harrastamassa seksiä, mutta intiimit paikat pysyvät piilossa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Cattrall on nimittäin ilmoittanut, ettei hän enää tule riisumaan vaatteitaan seksikohtauksia varten. Seksuaalisesti äärimmäisen viriilin Samantha Jonesin roolia sarjassa ja leffassa näyttelevä Kim totesi samalla E! Onlinen haastattelussa uskovansa, että hänen faninsa tulevat pettymään suosikkileffan jatko-osassa nähtäviin seksikohtauksiin.

– Ne ovat suurimmalta osaltaan vain dialogia ennemminkin kuin minkäänlaista todellista seksiä. Kun täytin 50 vuotta, päätin että en halunnut enää tulla kuvatuksi alastomana, joten te ette näe minua enää alastomana uudessa elokuvassa, Kim Cattrall kertoi.

– Näette minut kyllä suorittamassa fyysistä seksiä, mutta minun vartaloani ei paljasteta. Ne eivät mielestäni enää ole edes seksikohtauksia, vaan komediallisia, koska niissä Samantha joutuu hassuihin tilanteisiin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.