Brasilialainen tumma ja muodokas televisiokaunotar Nicole Bahls nousi tammikussa ensimmäistä kertaa viihdelehtien otsikoihin ympäri maailmaa. Sittemmin hänet on bongattu esimerkiksi nauttimassa Rio De Janeiron Pepe Beachin rantaelämästä.
Tähän saakka ainoastaan bikinikuvillaan julkisuuskynnyksen ylittänyt tumma kaunotar nähdään tälläkin kertaa viettämässä rantaelämää vähissä vaatteissa. Nicole telmi nimittäin vedessä minikokoisiin keltaisiin bikineihin sonnustautuneena. Katso kuvat tästä. Alkuvuodesta lehdissä ihmeteltiin Bahlsin alati pieneneviä bikineitä ja niiden arveltiinkin lopulta kutistuvan suolaisessa merivedessä.
Nicole Bahls on sekä Suomessa että Yhdysvalloissa vielä varsin uusi tuttavuus. Brasiliassa hän on kuitenkin ollut jo pitkään erittäin seurattu julkkistähti. Nicole on sikäläisen julkkisparin, Eike Batistan ja Luma de Oliveiran, tytär ja toiminut urallaan muiden muassa televisiossa suositun Panico na TV -ohjelman juontajana. Hän on myös Thor Batistan entinen tyttöystävä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.