Poets of the Fall : Signs Of Life

Albumit · Stara.fi

Poets of the Fall on yhtye, joka iski suoraan päin kasvoja. Jo ensikuulemalta biisi Lift sai pysäyttämään auton ja vääntämään hanat totaalisen kaakkoon. Suurin järkytys oli kuulla yhtyeen olevan suomalainen! Missä tämä yhtye on piileksinyt tähän saakka?

Helsinkiläisen Poets of the Fall-yhtyeen Late Goodbye on soinut aiemmin toki mm. Max Payne 2 -pelissä, mutta suuri yleisö on ollut bändistä autuaan tietämätön. No, ei ole enää. Esikoisalbumi Signs Of Life saa raikkaudellaan ja kokonaisuudellaan upean fiiliksen.

Levyn aloitusraita Lift on täysin kansainvälistä hittimateriaalia jo ensikuulemalta. Kertosäe jää välittömästi soimaan päähän ja sen haluaa kuulla pian uudelleen. Myös Overboard toimii mukavasti ja kertosäkeen melodia toimii hienosti.

Yhtyeen soundi kulkee jossain Linkin Parkin ja perinteisen kevyen jenkkirockin välimaastossa. Biisien yhteinen elementti on soundien raikkaus ja laatu. Tätä kuuntelee mielellään, varsinkin kun Markon englanti ei ole perinteistä suomiaksenttia. Välillä tulee mieleen mahdollinen autotunen käyttö vokaaleissa, mikä ei kuitenkaan vähennä biisien arvoa.

Muita levyn helmiä ovat 3 A.M., Shallow ja slovari Sleep. Laulaja Markon ja kitaristi Ollin lisäksi yhtyeessä on mukana on myös Captain, suomalaisen konemusiikin pioneeri.

Stara.fi veikkaa, että tämä on yksi vuoden parhaista kotimaisista rock-levyistä. Veikkaamme myös, että bändi breikkaa jollain tasolla myös kansainvälisesti tänä vuonna. Hieno levy.

Pisteet 5/5