Suomalaisvideo leviää maailmalla! Suuri kaivinkone putosi risteykseen

Maailmalla julkaistaan viikoittain koostevideoita poikkeuksellisista tapauksista, jotka ovat tallentuneet videolle. Koosteissa nähdään vain harvoin suomalaisia videoita, mutta nyt Staran tarkkasilmäinen lukija bongasi sellaisen eräältä hurjalta koosteelta.

------

Videolla ajassa 7:10 nähdään Salossa Valtatien ja Meriniitynkadun risteyksessä kuvattu video. Siinä nähdään miten risteykseen saapuu kuorma-auto, jonka lavalla on suurikokoinen kaivinkone. Käännöksen aiheuttaman keskipakoisvoiman ja trailerin kallistumisen johdosta kaivinkone putoaa maahan ja on osua risteyksessä oleviin autoihin.

Koostevideo on julkaistu YouTubessa iCompilation-kanavalla 23. heinäkuuta 2017, mutta alkuperäinen tapaus tallentui videolle toimituksen tietojen mukaan jo marraskuussa 2015. Parhaillaan suomalaisvideo leviää miljoonille katsojille, sillä kooste on katsottu jo yli kahdeksan miljoonaa kertaa.