Järkyttävä näky! Veljekset hankkivat lihakset kemikaaleilla

Fitness Lifestyle Kirjoittaja: , toimittaja

Nykyisin lienee muodikasta näyttää terveeltä. Osa ihmisistä luulee, että terveys on yhteydessä hoikkaan ulkomuotoon tai lihaksikkaaseen vartaloon. Valitettavasti ulkonäkö kertoo vain murto-osan ihmisen aidosta hyvinvoinnista. Brasilialaiset veljekset halusivat kuitenkin keskittyä massiivisten lihasten hankintaan.

Tony ”Hulk” Geraldo ja Alvaro ”Conan” Pereira ovat ruiskuttaneet vuosikausien ajan Potenay B12 -nimistä ainetta lihaksiinsa. Sen lisäksi, että kaksikko viettää tuntikausia kuntosalilla painoja nostellen, ovat he myös avittaneet muhkeiden lihasten syntymistä keinotekoisella aineella. Miehet tiedostavat riskit ja sanovat, että samankaltaiseen käytökseen voi myös kuolla.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Luonnottomilta näyttävät miehet myöntävät, että suuresta koosta on ongelmia päivittäisten rutiinien hoitamisessa, kuten autolla ajamisessa. He ylistävät ihmeaineen kasvattaneen heidän lihaksiaan kuukaudessa saman verran, mitä normaalisti voi saavuttaa vuoden kestävän treenin avulla. Nykyisin he eivät käytä omien sanojensa mukaan ylimääräisiä kemikaaleja kehoissaan, mutta ymmärtävät, jos joku haluaa tehdä niin pelkästään ulkonäkönsä takia.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Fitness, Lifestyle -osioistamme.

.