Käärmeet eivät ole harvinainen näky Australiassa, mutta eräällä maatilalla nähdyn matelijan tapa liikkua on monille jotain täysin uutta. Se kiemurteli eteenpäin aidan metallilangan ympärillä.
Bangorin viinitilalla kuvatulla videolla nähdään käärme, joka tasapainottelee ohuen metallilangan ympärillä. Liikkumistapa ei vaikuta helpolta, mutta käärme selviää eteenpäin tippumatta alas.
Videon kuvannut Matt Dunbabin kertoo News.com.au-uutissivustolle, ettei ole koskaan ennen nähnytk äärmeiden kiipeilevän tällä tavoin. Video hämmästytti selkeästi monia, sillä sitä on jaettu Facebookissa uudelleen jo yli 16 tuhatta kertaa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Australia, käärme tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.