Petrin sänkypuuhat suututtivat: ”Se on r**kannut sua!”

Big Brother Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Big Brother -talossa vietettiin eilen jälleen kosteita bileitä, kun taloon sunnuntaina saapunut BB-Riikka vietti syntymäpäiviään. Illan aikana BB-Elisabet äityi taas tunteelliseksi ja vuotatti myös kyyneleitä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Erityisesti Elisabetiä tuntui edelleen kaivelevan jo aiemminkin useaan kertaan esillä ollut Petrin käytös, sillä mies on vaihtanut naisseuralaista fiiliksen mukaan Elisabetin ja Ksenian välillä. Ulkona BB-Petri ja Elisabet pääsivät jälleen puimaan välejään, kun Petri väitti ettei ollut edes suudellut Kseaniaa.

– Itse eilen sanoit, että se on r**kannu sua, Elisabet iski vastaan.

Petri kuitenkin myönsi tapahtunen toteamalla, että myös Elisabet oli kähminyt häntä alapäästä.

– Mä yritin herättää sua, Elisabet perusteli tapahtunutta ohjelman verkkosivujen mukaan.

Välejä ei saatu vielä sovittua, eikä Elisabet ollut kovinkaan innokas halaamaan Petriä sovinnon merkiksi. Keskustelu siis jatkuu edelleen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Big Brother -osioistamme.