Aikuisviihdesivusto lanseerasi sukkamalliston käsille

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Aikuisviihdesivusto Pornhub tunnetaan lukuisista sosiaalisessa mediassa huomiota herättäneistä julkisuustempauksistaan. Tuorein niistä on jopa yhtiön mittapuulla vähintäänkin hämmentävää sorttia.

Ponrnhub on lanseerannut oman sukkamalliston. Sukkia koristavat pornotähtien Asa Akiran, Madison Ivyn ja Jonny Sinnsin kuvat.

Yhtiön mukaan sukat kestävät monenlaista treenaamista, ja ne onkin tarkoitettu niin jaloissa kuin käsissä käytettäviksi. Sukkia mainostetaan kaksimielisellä #beatyourself, eli #piekseitseäsi -hashtagilla.

Pornhub julkaisi myös sukkiin liittyvän, Niken ja Adidaksen kaltaisten urheilumerkkien mainoksia parodioivan Youtube-videon. Sukkia myydään Pornhubin verkkokaupassa 18 dollarin, eli hieman yli 15 euron hintaan.

 

Pornhub
Pornhub

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.