Hugh Hefner tuhosi salaiset seksivideonsa – tekotapa kuin elokuvista!

Uutiset Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Playboy-moguli Hugh Hefnerillä oli hallussaan runsaasti arkaluontoista materiaalia, jonka hän ei halunnut päätyvän vääriin käsiin. Niinpä hän hankkiutui niistä eroon varsin erikoisella tavalla.

Ennen kuolemaansa Hefner sulki omistamansa salaiset seksitallenteet erikoisvalmisteiseen arkkuun. Sementillä vuorattu arkku heitettiin meren pohjaan. Toimitusta valvoi Hefnerin luottomies ja Playboy-kartanon turvallisuuspäällikkö Joe Piastro.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Videoilla ja filmeillä esiintyi lukuisia julkisuuden henkilöitä 1950-luvulta aina 1990-luvulle saakka. Elokuvien väitetään Page Six -sivuston mukaan sisältäneen materiaalia muun muassa Marilyn Monroesta.

Hefner alkoi pelätä materiaalin päätyvän vääriin käsiin 1990-luvulla. Erityisen vainoharhaiseksi niiden vuotamisesta hän tuli Pamela Andersonin seksivideoiden päädyttyä julkisuuteen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset, Viihdeuutiset -osioistamme.

.