ASAP Rocky palaa Ruotsiin – syy paikallisissa maahanmuuttajissa

Viihdeuutiset Toimittaja:

Räppäri ASAP Rocky sai aikaisemmin tänä vuonna ehdolliseen tuomion Ruotsissa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Tähti ehti viettää vankeudessa kuukauden ajan odottaessaan tuomiota.

Nyt ASAP Rocky on palaamassa Ruotsiin. Hän esiintyy Tukholman Globen-areenalla 11. joulukuuta. Osa tapahtuman tuotoista lahjoitetaan maahanmuuttajia auttavalle ruotsalaiselle FARR-järjestölle.

ASAP Rocky kertoo kohdanneensa vankeudessa kuukausikaupalla pelkkää oikeudenkäyntiä odottaneita maahanmuuttajia, joille avun ja tuen saanti oli huomattavasti vaikeampaa kuin kansainväliselle tähdelle. Tämä inspiroi häntä TMZ-sivuston mukaan lahjoittamaan rahaa maahanmuuttajia auttavalle hyväntekeväisyysjärjestölle.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.