Suomalaisnuoret innostuivat hyötykasveista – puutarhailusta trendikästä

Koti & Asuminen Lifestyle Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Perinteisesti iäkkäämpi väki on viihtynyt puutarhanhoidon parissa, mutta viime vuosina yhä nuoremmat ovat upottaneet sormensa multaan. Ihmiset haaveilevat omavaraisuudesta etenkin kasvisten ja marjojen suhteen, joten puutarhaviljelyn suosio on noussut viime vuosina.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

– Suomalaisten kiinnostus puutarhaharrastamiseen on kasvanut viime vuosina erityisesti alle 35-vuotiaiden parissa. Yhä useampi nuori aikuinen tarttuu multapussiin ja istutuslapioon joko kotonaan, parvekkeilla tai pihoilla. Harrastus tuo erityisesti hyvää mieltä ja parantaa elämänlaatua. Harrastajat kertovat myös nauttivansa konkreettisesti omin käsin tekemisestä, Puutarhaliitosta hehkutetaan.

Vanhemmat ikäluokat arvostavat enemmän koristepuutarhoja, kun taas nuoremmat haluavat nauttia työnsä hedelmistä myös lautasella. Nuoret ovat kiinnostuneet etenkin vihannesten, marjojen ja hedelmien viljelystä. Keittiöissä viljellään yrttejä, tomaatteja ja chiliä. Tutkimusten mukaan puutarhanhoito auttaa ylläpitämään hyvää henkistä ja fyysistä terveyttä alentamalla muun muassa stressiä ja ahdistuneisuutta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Koti & Asuminen, Lifestyle -osioistamme.