Kill Bill: Volume 2

Elokuvat · Stara.fi





Kill Bill: Vol 2 on kaksiosaisen elokuvan päätösjakso. Leffat on ohjannut maineikas Quentin Tarantino, mies jonka tyylistä joko pitää tai sitten ei. Välimuotoja ei yleensä ole. Kill Bill: Vol 1:n suosio antoi aihetta odottaa paljon myös toiselta osalta. Kaikkien odotuksia ei kuitenkaan pystytty tällä leffalla täyttämään.

Kakkososa on (onneksi) hieman ensimmäistä rauhallisempi. Varsinkin verenvuodatuksen osalta. Jos pidit siis ensimmäistä osaa liian rajuna väkivaltana, tämä voi olla hieman helpompaa ja selkeämpää katseltavaa. Osien tyyli on niin erilainen, että oli ehkä hyväkin pätkiä leffa kahteen osaan. Ykkönen ikäänkuin pohjustaa itse elokuvaa, jona kakkososa toimii.

Leffan alussa on televisiosarjoista tuttu ”tähän mennessä tapahtunut” -osio niille, jotka eivät ole nähneet ensimmäistä jaksoa. Voit siis katsoa kakkosen, vaikka et olisi nähnyt ykköstä. Myös leffan aikana syvennetään ykkösen tapahtumia.

Kertauksen jälkeen päästään itse asiaan, kun tarinassa palataan siihen, mistä tarina sai alkunsa. Muutenkin leffassa liikutaan ajassa kuin Star Trekistä tutulla masiinalla ”Beam me up, Scotty.” Kill Bill: Vol 2:ssa linja on yleensäkin enemmän taustoittava, eli se kertoo miksi jotain on tapahtunut. Actionfriikeille tämä ei siis anna ihan ensimmäisen jakson tapaisia kiksejä.

Pääosissa nähdään edelleen Uma Thurman, Michael Madsen ja David Carradine, joka 68-vuotiaana kung-fu -veteraanina nostaa varmasti omaakin tähteää leffan myötä. Viimeaikoina on usein nähty Samuel L. Jackson cameo-rooleissa, ja näin käy myös tässä leffassa. Pidä siis silmät auki.

Tällä kertaa kakkonen taitaa olla ykkönen. Erityisesti musiikki jää leffasta mieleen positiivisena. Leffan menestys kertoo jo omaa kieltään. Neljä tähteä tälle rainalle.

Genre: Toiminta/jännitys (K15)



Ohjaaja: Quentin Tarantino



Pääosissa: Uma Thurman, Darryl Hannah, Vivica A. Fox, Lucy Liu, David Carradine, Michael Madsen



Kesto: 2h 20min



Ensi-ilta: 23.4.2004

Pisteet 4/5